Pihla Alava

Lähdin mukaan Uratakomon Bootcampiin, koska halusin oppia, miten voisin käyttää osaamistani, koulutustani ja työkokemustani hauskalla ja muita hyödyttävällä tavalla. Aloituspäätöksessä merkittävänä tekijänä oli valmentajien uskottavuus sekä valmennuksen tiivis tahti.

Bootcamp on täyttänyt kaikki odotukset. Parissa kuukaudessa oma osaamiseni on kasvanut huimasti tuotteistuksessa, brändäyksessä, markkinoinnissa ja myynnissä. Mistään näistä osa-alueista en tiennyt oikeastaan mitään aloittaessani valmennuksessa.

Hyödyllisintä valmennuksessa ei kuitenkaan ollut teoriaosaamisen vahvistaminen, vaan valmennuksen mahdollistama omien uskomusten ja piintyneidenkin ennakko-oletusten parissa työskentely (Bootcampissa puhutaan mindsetistä).

Valmentajien kärsivällisyys ja positiivinen kannattelu oli omassa prosessissani onnistumisen kannalta todella ratkaisevaa.

Eniten minuun on tehnyt vaikutuksen Uratakomon Bootcampin alkuvaiheen tiivis työskentely ihanneasiakkaan määrittelyn parissa. Ihanneasiakkaissani tärkeintä on, että nautin heidän kanssaan työskentelystä. Lisäksi määrittelin ihanneasiakkaan kriteereiksi pitkän työkokemuksen, vahvan akateemisen koulutustaustan sekä sivistyksen.

Tuntuu suorastaan hämmentävän hienolta, että tämäkin tavoite on valmennuksessa toteutunut. PhilSkills-asiakkaat ovat kaikki ihanneasiakkaitani.

Valmennuksen aikana kehitin työnohjausasiakkaiden kanssa testaamani filosofisten taitojen menetelmän paketiksi, jonka avulla voin siirtää osaamistani ja oivalluksiani muille työnohjaajille.

Lisäksi valmennukseen osallistuvat työnohjaajat pääsevät itse kokemaan, miten oman kokemuksen jäsentäminen filosofisten taitojen menetelmää hyödyntäen vähentää työn aiheuttamaa kuormitusta, selkeyttää tunnekokemuksia ja kirkastaa ajattelua. Näin syntyi PhilSkills-valmennus.

Filosofian tohtori, Työnohjaaja (STOry), yrittäjä, Uratakomo® Bootcamp -valmennettava