Marika Luoto

Lähdin mukaan Uratakomon® Bootcampiin tilanteessa, jossa olin tehnyt pitkän uran kampaamo- ja kauneudenhoitoalan yrittäjänä. Minulla oli oma hoitola ja yli 25 vuoden yrittäjäkokemus.

Tiesin, että osaamista ja annettavaa olisi paljon enemmänkin.

Samaan aikaan olin kuitenkin tilanteessa, jossa en voinut enää jatkaa vanhaa työtäni samalla tavalla kuin ennen. Käteeni tullut nivelrikko alkoi tehdä jatkuvasta fyysisestä työstä yhä vaikeampaa.

Ajatus oman osaamisen uudelleen tuotteistamisesta oli pyörinyt mielessä jo pitkään, mutta tekeminen jäi aina vain ajatuksen tasolle. Suunta puuttui kokonaan, eikä oma viesti ollut vielä kirkastunut.

Bootcampissa suurin muutos tapahtui siinä, että oma osaaminen, palvelu ja viesti alkoivat selkeytyä todella nopeasti.

Ymmärsin, ettei kaiken tarvitse – eikä kannatakaan – olla täysin valmista ennen kuin voi lähteä liikkeelle.

Valmennuksen selkeä rakenne, konkreettiset stepit ja sparraus auttoivat fokusoimaan olennaiseen. Oman henkilöbrändin rakentaminen alkoi tuntua ensimmäistä kertaa luonnolliselta ja omalta.

Kun ensimmäiset sisällöt julkaistiin, kalenterini täyttyi nopeasti myyntipuheluista.

Ensimmäiset uudet asiakkaat tulivat nopeasti, ja samalla vahvistui tunne siitä, että tästä voi oikeasti rakentaa kokonaan uuden suunnan omalle tulevaisuudelle.

Nykyään rakennan omaa asiantuntijaliiketoimintaani mikro- ja pienyrittäjien sparraamisen ympärille. Haluan auttaa yrittäjiä löytämään oman erottuvuutensa, kirkastamaan palvelunsa ja rakentamaan liiketoimintaa, joka tuntuu aidosti omalta.

Suurin oivallus oli ehkä se, että tekeminen tuo varmuuden. Ei loputon suunnittelu ja jumittuminen ideointivaiheeseen.

Suosittelen Uratakomo® Bootcampia kaikille, joilla on paljon osaamista ja kokemusta, mutta jotka tarvitsevat selkeän suunnan, rakenteen ja tuen, jotta asiat alkavat oikeasti edetä. Olet sitten aloitteleva yrittäjä tai pitkän linjan yrittäjä, kuten minä itse olin.

Marika Luoto Uratakomo referenssi

Kosmetologi, KTM (yrittäjyys), kampaamo- ja kauneudenhoitoalan yrittäjä sekä mikro- ja pienyrittäjien sparraaja. Uratakomo® Bootcamp -valmennettava.